torstai 19. toukokuuta 2016

Islannin Roadtrip: Reitti ja hinta

Islannin Roadtrip sai alkunsa joitakin kuukausia sitten villistä ajatuksesta viettää muutaman päivän stopover matkalla Pohjois-Amerikkaan, jonka Icelandair viisaasti mahdollistaa ilman lisämaksuja lentohintoihin. En tiennyt Islannista juuri mitään, mutta pikaisen blogihaun ja Googlen kuvahaun jälkeen olin myyty. Miksi en aiemmin keksinyt tätä? Muistan jopa joskus vuosia sitten sanoneeni, ettei Islanti kiinnosta minua koska siellä ei ole mitään. Maisemakin tylsää ja tasaista. Kuinka väärässä sitä voi ollakaan?



Otin tavoitteekseni ehtiä ajamaan kaakkois-Islantiin Jökulsarlonin jääjärvelle, ja sen perusteella muotoutui reitti ja aikataulu. Kun reitti oli tiedossa, selvittelin matkan varrella olevia luonnon nähtävyyksiä. Neljän päivän aikatauluun ajomatka oli juuri sopiva. 850 kilometriä, joka jätti sopivasti aikaa päivittäin siihen, että ei tarvinnut mennä aikataululla. Riitti, että oli iltaan mennessä seuraavassa majoituspaikassa. 


Majoituspaikat kannattaa mielestäni varata etukäteen, sillä kesäsesongilla Islannissa on paljon matkailijoita, majoituspaikat usein hyvinkin huomaamattomasti merkattu, ja välissä pitkiä erämaita joissa ei ole tönön tönöä. Me majoitumme hotellissa, guesthousessa, kotimaatilalla ja traveller-henkisessä majatalossa, eli majoituksia löytyy joka makuun. Ihan halpaa majoitus ei valitettavasti ole, ja vaatimattomassakin guesthousessa yksi yö maksoi helposti yli 80 euroa. Kallein majoitus oli farmilla, josta maksoimme yhteensä 130 euroa yhdeltä yöltä.


Auton vuokraus maksoi 350 euroa / 4 vrk, ja bensaa kului noin 150 euron edestä. 
Aamupalat kuuluivat joka majoitukseen, ja lounaalla monesti söimme jotain pientä kaupasta ostettua evästä. Päivällisellä kävimme ulkona syömässä, joka Islannissa on näin suomalaisittainkin ajateltuna pirun kallista. Ruokaan saa siis käytettyä yllättävän summan rahaa halutessaan.
Ruoan kallista hintaa matkabudjetissa taas kompensoi se, että mikään nähtävyys ei maksa mitään. Luonnonihmeitä pääsee vapaasti katsomaan ilman pääsymaksuja. 


Pakolliset kustannukset Islantiin kahdelta hengeltä (majoitus, autonvuokra, bensat) oli noin 900 euroa. En laske summaan mukaan lentoja, sillä matka toteutettiin ilmaisena stopoverina matkalla New Yorkiin, jonne olisin mennyt joka tapauksessa. En myöskään laske mukaan ruokaan ja pieniin ostoksiin kuulunutta summaa, sillä se vaihtelee kunkin tottumuksista riippuen, mutta arvelisin ruokaan kuluneen rahaa ainakin 100 euroa / henkilö neljän päivän aikana, kun söimme ulkona kerran päivässä ja melkoisesti pihistellen.

Kokonaisbudjetti oli kalliimpi kuin mitä alunperin lentoja varatessani ajattelin. Suurin syypää on tietenkin auto, mutta ilman sitä tästä reissusta ei olisi tullut läheskään niin upea. Islanti ei ole sieltä halvimmasta päästä, mutta upea se kyllä on. Kaikki oli siis sen arvoista!



2 kommenttia:

  1. Islantijuttuja on aina niin ihana lukea! <3 Mulla olis myös haaveina tuollainen stopover matka. Haluaisin Icelandairin kyydillä jonnekin Kanadan kansallispuistoihin ja toki Islannista sitten nähdä paikkoja joissa en siellä asuessani ehtinyt tutustua.
    Sitä vain odotellessa kun eteen sattuu sellainen vuosi, jolloin saisin pidettyä edes kaksi viikkoa lomaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa nyt innostuin suunnittelemaan lähtöjä Icelandairilla muuallekin pohjois-Amerikkaan. Mun silmissä aukeni ihan uusia mahdollisuuksia :D

      Poista