torstai 2. huhtikuuta 2015

Your Experiences Are a Part of You

"The Science of Why You Should Spend Your Money on Experiences, Not Things" - niminen artikkeli summasi ajatukseni matkailusta ja rahankäytöstä melko täydellisesti. Tutkimuksen mukaan raha todellakin tekee onnelliseksi, mutta vain niin kauan kuin perustarpeemme tulee täytettyä. Sen jälkeen kokemukset (kuten matkustelu) tyydyttää enemmän kuin materian hankkiminen.

Sitä helposti kuitenkin tulee ajateltua, että uusi puhelin tai vaikkapa uusi sänky tuo pidempiaikaista tyytyväisyyttä kuin esimerkiksi viikon rentoutumisloma, mutta tämä ei itseasiassa pidä paikkaansa! Materiaan tottuu nopeasti, jolloin tavaroiden tuoma onnellisuus ei ole pitkäaikaista. Tutkimuksessa havaittiin, että kokemusten tuoma tyytyväisyys päinvastoin kasvaa ajan kuluessa. Kokemukset ovat suurempi osa meitä itseämme kuin materia, joka on meistä erillään. Olemme siis kokemustemme summa.

Kokemukset myös yhdistävät meitä toisiimme huomattavasti paremmin kuin ostamamme tavarat. Yhteisten kokemusten jakaminen ja niiden kertominen tuo enemmän tyytyväisyyttä kuin esimerkiksi taulutelevisioista keskusteleminen toisen kanssa, jolla myös on samanlainen telkkari.

Aion siis myös jatkossa noudattaa artikkelin oppeja parhaani mukaan, vaikka sen seurauksena kulkisinkin viime kauden kausiväreissä tai ylikasvaneessa hiusmallissa.


"You don't have infinite money. 
Spend it on stuff that research says makes you happy."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti