lauantai 28. maaliskuuta 2015

Matkakuva, viikko 13

Ihanaa, reissukevät lähestyy ja alkaa ihan parin viikon päästä! Sen jälkeen mua viedäänkin keskimäärin parin viikon välein aina tuonne toukokuun loppupuolelle asti. Luvassa on siis ensin Tukholma, sitten Rooma ja vielä viimeiseksi Pariisi. Reissujen pituus vaihtelee parista päivästä - viiteen päivään.

Sitä vielä kuitenkin odotellessa palataan Santorinin syksyyn vuoteen 2013.
Santorini on ensimmäinen (ja toistaiseksi ainut) kohteeni Kreikassa, jonka valitsin luettuani sen olevan erään matkalehden listauksen mukaan maailman kaunein saari! En ole kiertänyt tarpeeksi kauniita saaria ottaakseni kantaa tähän, mutta uskon sen pärjäävän ainakin siellä top 10:ssä :) Etenkin taiteilijakylä Oia merinäkymänsä ja valkoiseksi rapattujen talojensa kanssa on pala taivasta. Ehkäpä Kreikan jumalat asuivatkin täällä, eikä Olympoksella?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti