sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Rantapäivä Dubrovnikissa

Meidän viimeinen päivä oli ainut mahdollinen rantapäivä, joten siitä yritettiin ottaa kaikki mahdollisimman tehokkaasti irti. Sen sijaan että olisimme vain suunnanneet meidän lähibiitsille ja köllötelleet aurinkotuoleilla päivän, hyppäsimme vanhan kaupungin satamasta veneeseen, joka heitti meidät läheiselle Lokrumin saarelle. Saari on melko iso, ja siellä on kivikkoisten rantojen lisäksi pari ravintolaa, vanha linnoitus, fransiskaaniluostari ja jokapuolella vapaina liikkuvia riikinkukkoja.




Ensimmäinen asia mikä pisti silmään, oli turkoosi veden väri ja sen läpinäkyvyys. Rantaa lähestyttäessä pohjan kivet olivat täysin näkyvissä veden alla. Jo pian laivasta noustuamme vastaamme tuli päivää paistatteleva riikinkukko-yhdyskunta, jotka olivat käytöksestä päätellen erittäin tottuneita ihmisiin.


Kiertelimme hetken saarta, suunnaten askeleemme kohti saaren kärkeä ja uintimahdollisuuksia.




Saari oli mielenkiintoinen yhdistelmä luonnon muovaamaa sekä ihmisen kädenjälkeä, joten monet uimapaikat olivat kivikkoisia rantoja joihin oli rakennettu portaita sekä makeanveden suihkuja.






Pyörrettyämme takaisin kohti pientä satamaa, löysimme alkupisteestä sen täydellisen uimapaikan. 



Klikkaa kuvat suuremmaksi!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti