torstai 18. syyskuuta 2014

Dubrovnik Old Town

Dubrovnikin vierailija ei voi välttää sujahtamasta vanhankaupungin muurien sisäpuolelle, sillä Dubrovnikissa tuntuu että kaikki tiet johtavat sinne. Ainakin kaikken bussilinjojen päätepysäkki on Pile vanhankaupungin portin edessä.




Vanhakaupunki on melko pieni, mutta sitäkin sokkeloisempi ahtaine kujineen. Pääkatu Stradun on kaikista levein ja tasaisin, ja halkoo vanhankaupungin itä-länsi suunnassa. Sen varrelta haarautuu lukematon määrä pieniä kujia täynnä kauppoja, ravintoloita ja kahviloita.





Vaikka matkustusajankohtamme osui syyskuun puoleenväliin, joka ei varsinaisesti ole enää sesonkiaikaa, oli vanhakaupunki silti ihan tupaten täynnä turisteja. En voinut edes kuvitella, miten tukalaa kaupungissa täytyy olla heinä-elokuun sesonkiaikaan.


Pilen portilta saapuessaan ja kulkiessaan vanhankaupungin läpi, sitä päätyy väistämättä vanhaan satamaan, jossa kaupustellaan jos jonkinmoista laivaretkeä. Erityisesti meren antivista pitävän ruokailijan kannattaa kuitenkin poiketa lounaalla Lokanda Peskarijassa, jossa sanotaan olevan kaupungin tuoreimmat ja parhaimmat seafoodit. Ruokalistalta löytyykin merenelävistä paljon vaihtoehtoja, mutta muu tarjonta on aika vähäistä.






Klikkaa kuvat suuremmiksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti