torstai 21. elokuuta 2014

Dubrovnikin historia

Ragusan (nyk. Dubrovnik) ensimmäinen asutus ajoittuu jonnekin 600-700 lukujen vaihteeseen, vaikka asiasta kiistellään edelleen. Varmaa on, että kaupunki kukoisti myöhäiskeskiajalla, jolloin se oli tasavertainen kilpailija esimerkiksi suurelle Venetsialle. Kaupunki oli tuolloin varsin moderni, olihan siellä juokseva vesi, lääketieteen tuntemus sekä apteekki, joka on ollut auki vuodesta 1317 - nykyaikaan asti. Hiljalleen Ragusa menetti valtaansa, kunnes vapaa tasavalta antautui vuorollaan Napoleonille, Itävallalle, ja Jugoslavialle.

Kroatia on ollut itsenäinen valtio vasta vuodesta 1991, eikä Jugoslaviasta irtaantuminen ollut helppoa ja rauhanomaista. On huimaavaa ajatella, että Dubrovnikissa sodittiin velä reilu parikymmentä vuotta sitten. Suomessa rauhan keskellä kasvaneena se ajatus on jotenkin pökerryttävä, että Kroaattien elämässä rauhan aika on ollut vasta verrattaen lyhyt. Suurin osa pommitusten aiheuttamista vahingoista on toki jo korjattu, mutta vanhan kaupungin vahinkojen laajuuden näkee selvästi kaupunginmuureilta - suurimmassa osassa taloja on uudenkarheat punaiset katot vanhojen hunajanväristen sijaan.

Kuva täältä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti